Muusikon päivä ja R.A.H.A

Oi, rakas ja katala raha!  Olen jutellut tästä musiikin parissa puuhastelevien ihmisten kanssa usein. Mitä kaikkea kuuluu keikkapäivään. Kun bändi tai ohjelmatoimisto neuvottelee keikkaliksasta, trendinä on yrittää saada bändi pelkällä kaljapalkalla lauteille. Varsinkin tuoreiden nimien kohdalla myyminen ja hinnan neuvottelu käy työstä. Millainen sitten on tavallinen keikkapäivä.

Jos lähdemme keikalle toiseen kaupunkiin on jo viikkoja ennen mietittävä miten 6 henkisen bändimme logistiikka järjestyy. Säätäminen on oikea sana tässä kohtaa. Mietitään edullisinta ja toimivinta kuljetusvaihtoehtoa. Vuokrataanko keikkapaku tai survotaanko porukka henkilö-autoihin kaikkien soittimien kera. Viime keikalla sulloimme bändin, soittimet ja kasan patjoja tavalliseen henkilö-autoon. Lisäksi 2 soittajaa tulivat eri kaupungeista. Tunnelma oli tiivis.

Keikkapäivänä soundcheck alkaa tavallisesti jo klo:18 maissa, joten toiseen kaupunkiin lähdetään usein jo ajelemaan iltapäivällä. Soundcheckin jälkeen bändi valmistelee kamat valmiiksi iltaa varten ja relaa hetken. Illan vedon odottelun lomassa naiset punailevat huulia ja heittävät mekot päälle. Keikka kestää usein tunnin verran ja melko pian keikan jälkeen aletaan kasailemaan kamoja tai ainakin miettimään jälleen sitä ihanaa logistiikkaa. Liven päätyttyä kamat survotaan autoihin ja lähdetään ajamaan takaisin kotikaupunkiin tai mahdolliseen majoitukseen. Kotona Helsingissä kamat viedään vielä treenikselle tai ihmisten koteihin. Jannut ja mimmit pudotetaan eri kohteisiin. Työpäivälle tulee siis helposti pituutta yli 10 tuntia.

Kuulostaa paikoin rankalta ja hankalalta. Silti en vaihtaisi päivääkään. Lavalla kaikki säätäminen unohtuu ja voin nauttia oman musiikin laulamisesta, yleisön reaktioista ja vuorovaikutuksesta. Kaikki hikiset roudailut ja pienellä rahalla kitkuttaminen lopulta kannattaa.

Silti...en pahastu jos tarjoatte kunnollisen liksan siitä, että teemme kaikkemme ja täydellä sydämellä. T: muusikot

Ihanaa keikkakesää kaikille. Käykää ihmiset keikoilla ja festareilla! Näinä päivinä kun levyt eivät juuri myy, on parasta supporttia mennä fiilistelemään livejä. Ja mitä kaikkea ihanaa ja uutta voi löytää! Minut löytää useilta keikoilta kesän aikana myös yleisön puolelta, joraamassa hikipisarat otsalla!

Pssst! Meitä näkee seuraavan kerran Mascotissa 6.6 ja hei mitään ei maksa sisäänpääsy ;-)

-Maria

https://www.facebook.com/events/637075796320544


 



Helppoa ja soljuvaa

Ai miten se tapahtui? Kuulen tuon lauseen usein. En mieti kovin pitkälle tekemisiäni. Joskus siitä on haittaa, useimmiten kuitenkin ajaudun mielenkiintoisiin tilanteisiin, tapaan hurmaavia uusia ihmisiä ja ihastun usein, asioihin ja ihmisiin.

Marian Jamit lähti myös spontaanisti liikkeelle. Etsin musiikkipiireistä biisintekijää, joka alkaisi tehdä kanssani unelmieni rytmimusiikkia. Löytyi "Assica Jelba" nimen alle naamioitunut mies, joka aluksi huvitti ja epäilytti minua outoine biiseineen. Ja minä olin varmasti yhtä outo ja hullu hänen mielestään. Ensimmäinen viesti olikin "Aika villiä kamaa sulla, siistiä! Kokeillaanko yhteistyötä?

Kesti hetken, että pääsimme samalle taajuudelle molempien villeimmät puolet huomioiden. Minulta on kysytty, miten biisimme rakentuvat. Pelkistetyimmillään me teimme aluksi töitä biittilähtöisesti. Assica Jelba riisui kaiken melodian biisistä, jotta pääsin laulujen kautta rakentamaan biisiä vapaammin. Myöhemmin en enää kaivannut pelkistetympää, koska tuntui, että mies oli löytänyt tyylini. Biisit olivat juuri sellaisia, joita halusin sanoittaa ja laulaa. Innostuin niistä ja rakastuin niihin yhä uudelleen ja levy alkoi rakentua pieninä palasina.

Niin on rakentunut pala palaselta myös elämäni. Sattuma ja spontaanius kuljettavat eteenpäin. Tartun hetkiin, luotan ja heittäydyn. Välillä petyn ja riudun, mutta nousen entistä uhmakkaampana kohti huomista. Elämä on välillä kuin hauska peli. Välillä pitää haastaa itseään ja koko maailmaa, välillä viihdyttää ja unohtaa koko peli. Kukaan ystävistäni ei enää ylläty, jos lähden ilman rahaa ja suunnitelmia päivän varoitusajalla matkalle. ja kun nauran, naurulle ei tule loppua ja joudun pakottamaan välillä itseni ajattelemaan jotain surullista, jotta hysterian saisi katkaistua. Kun olen surullinen, koko maailma kaatuu, niin tunteellisesti otan asiat. Pian taas lähden kohti uutta naurua ja aamua.

Marian Jamit odottaa kesää. Pieni auringon pilkahdus saa jo sekaisin, mielen ja kehon. Rakas Aino fillarini on kaivettu tietenkin jo esiin!  Pyöräilystä laulan edelleen monessa laulussa, se tiivistää kesän parhaat puolet: Helppoa ja soljuvaa.

Punastelua ja huimausta

 

Jännittäjä. Punastelija. Sellainen olen nuorempana ollut. Siitä huolimatta olin aina ensimmäisenä kipuamassa lavalle ja suostumassa vapaaehtoiseksi mitä älyttömimpiin julkisiin nolauksiin ja tilaisuuksiin esittää omaa raakaa tekstiäni ja tulkintaa vailla mitään teknistä osaamista.

Sain ja vieläkin saan siitä jotakin suurta, laulamisesta yleisön edessä. Ennen lavalle menoa kadun hetken koko järjettömyyttä, voin pahoin ja kaikki ulkopuolella sumenee. Mutta jotain tapahtuu! Pam! Stagella mieletön hyvänolon tunne valtaa koko kehon. Puna poskilla muuttuu lämmöksi, joka keinuttaa läpi keikan, antaa voimaa ja energiaa. Ja tunne keikan jälkeen, rentous valtaa koko mimmin, ihan sama mitä ympärillä tapahtuu ja kuka oli katsomassa. Tuntuu hyvältä! Damn!

Olen ollut uhkarohkea. Laulanut karuja, simppeleitä, teknisesti simppeleitä laulujani julki jo nuorena. Hetken ajan olen ollut peloton, mitä tahansa kritiikkiä satelee, en kaadu. Sama rohkeus elää minussa edelleen, kyynisyys toki aika ajoin astelee kuvioihin, mutta yritän taistella sitä vastaan. Ilman rakastumista omaan sävellykseen, on vaikea jakaa sitä muillekaan. Rakastuminen menee ohi ja tulee uusia rakkauksia, jokaisen murun muistaa kuitenkin, matkalla eteen tai taaksepäin.

Ihailen Kauko Röyhkää. Muusikkona, kirjailijana, esiintyjänä Kauko on mieletön. Olen seurannut häntä vaaleanpunaisten lasien takaa jo vuosia. Silti, löydän aina uudestaan ja uudestaan jotain valloittavaa jokaisesta hänen keikastaan, laulustaan ja tekstistään. Tuntuu, että Kauko tekee juuri niinkuin haluaa, eikä niinkuin muut toivovat. Aitous, karkeus ja omalaatuinen huumori puree, saa jalat alta. Ensi viikolla ( 8.5) olemmekin Suisto-Klubilla Hämeenlinnassa esiintymässä molemmat, Kauko Röyhkä ja bändini Marian Jamit. Uskomaton juttu. Toivottavasti ehdin nähdä Kaukon keikan, ehkä saan siitä vielä lisää puhtia omaani. Punastuttaa jo ajatuskin. Ja se tulee joka kevät...